torstai 11. toukokuuta 2017

Sunnuntai 7.5.



Matkan viimeinen päivä.
Paljon on nähty ja koettu niin nykyajasta kuin antiikin Roomastakin.
Huoneiden siistiminen ja luovutus klo 12.00, jonka jälkeen suuntasimme kohti Santa Maria Maggiore kirkkoa, joka on yksi isoimmista varhaiskristillisistä kirkoista Roomassa. Kirkko on tunnettu upeista mosaiikeistaan. Se sijaitsee Esquilinus kukkulalla ja on omistettu Marialle, kuten niin monet muutkin Rooman kirkot.


Kuuntelimme hetken messua ja hiljennyimme kirkossa, jonka jälkeen taas matkaan kohti Diocletianuksen kylpylän raunioita.


Keisari Diocletianus antoi vuonna 306 määräyksen, että Roomaan pitää rakentaa uusi kylpylä. Antiikin aikana kylpylään mahtui noin 3000 kylpijää. Alue oli valtava. Siellä oli voimistelu- ja urheiluhuoneita, kirjasto ja useita lepopaikkoja. Nykyään näemme vain aavistuksen siitä, millainen se oli antiikin aikana.
Kylpylän raunioille on rakennettu Santa Maria degli Angelin basilika ja luostari, jonka atriumpihan ja pylväskäytävän on suunnitellut Michelangelo.
Lounastauon jälkeen oli aika lähteä Leonardo da Vincin lentokentälle. Lento oli vähän myöhässä Helsingissä, mutta kuitenkin meillä oli hyvää aikaa ennen kuin bussi lähti klo 01.30 kohti Tamperetta. Samaan bussiin oli 1. terminaalista jo tullut Cernin matkalaiset, joten me norssilaiset matkasimme väsyneinä yhdessä kohti Tamperetta, minne linja-autoasemalle päätimme matkan noin klo 04.00.
Onnistunut matka, kiitos kaikille mukana olleille.